*

enkeliporsas "Jos eläimillä olisi taivas, pistäisin porsaat jonotuslistan kärkeen. Karjuista ei ole niin väliä."

Belfast oli Huuhkajien Waterloo

Suurin toivein lähdettiin liikkeelle. 

Vuoden 2016 Ranskan EM-kisoihin osanottajamaiden määrää nostettiin rutkasti. Ennen maita sai olla 16, Ranskassa maita on peräti 24.

Kaiken lisäksi Suomen arpaonni oli kerrankin hyvä, F-lohkossa pelaavat Suomen kanssa Kreikka, Unkari, Romania, Pohjois-Irlanti ja Fär-saaret. Unkari ja Romania ovat futiksen entisiä suurmaita, Kreikka on nyt rapakunnossa, Fär-saaria pidettiin heittopussina. Pohjois-Irlanti piti voittaa.

Pahalta näyttää, vaikka vielä Suomella on jaossa 15 pistettä. Paras lohkokolmonen pääsee suoraan jatkoon, muut karsivat.

Eilinen peli oli kaamea. Tehtiin isoja virheitä ja ennen kaikkea hävittiin kaksinkamppailuja. Laukaukset olivat surkeita.

Luin jostain, että näytti siltä kuin pojat olisivat pelanneet aikuisia vastaan. Suomen kultaisen sukupolven joukkue, Litmanen, Hyypiä, Tihinen, Forssel, Johansson, Jääskeläinen et co, olisi varmaan mennyt tästä lohkosta suoraan jatkoon.

Olin niin järkyttynyt, että laitoin television kiinni 2-0 tilanteen jälkeen.

Juha Reini:

Mihin katosivat litmaset ja hyypiät? - "Johtajuus puuttuu" (Yle 30.3.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

Suomen synti on tekeytyä itseään suuremmaksin jalkapallomaaksi...
Kivasti herjataan esim. Pohjois-Irlantia jalkapallon kehitysmaaksi mutta katsokaa missä heidän pelaajat pelaa.
Ja vastaavasti Suomen pelaajat on penkki-kamaa kovissa liigoissa tai pelaa jossain kolmos-divarissa...
Litmasen/Hyypiän varjot on jo hävinneet...

"Olin niin järkyttynyt, että laitoin television kiinni 2-0 tilanteen jälkeen"
Minä en kun vedonlyönti oli voittaatko P-Irrlanti 2-0 vai 3-0...
no vi&uiks meni ...

Käyttäjän enkeliporsas kuva
Kai-Ari Lundell

Jukka...

Noin se on.

P-Irlannin pelaajista muistaaksen 8 pelaa Englannin korkeimmalla tasolla. Ja pitää muistaa myös Championship on kova liika.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset